maanantai 27. helmikuuta 2012

Viinipullojen uusi elämä

Vallan mainio tapa hyödyntää viinipullot (mikäli laiskottaa viedä niitä palautukseen) on nämä huput, joihin voi käyttää luovuutta niin paljon kuin sitä sillä hetkellä löytyy. Tässä kolme versiota, jotka hurautin nopeasti saumurilla jämäpaloista ja lisäilin härpäkkeitä. Tottakai.


tiistai 21. helmikuuta 2012

Neulatyynyjä

Ihastukseni neulatyynyihin ei ota laantuakseen ja niitä tehtailen mielelläni. Tässä pari jo aiemmin tekemääni neulatyynyä. Pitänee tehdä lisää, eihän nämä riitä mihinkään!

Äitiä lahjoin perusrouskuttimen lainasta neulatyynyjen muodossa. Äidin neulatyyny kun on vuodelta -66 ja sen vanu jo sen verran kovaa ettei neulat uppoa kuin pientä väkivaltaa käyttäen.

Kuppi ->

Äidille meni myös tämä Ompelusoppi Nappi&Neulan logostakin tuttu ranteeseen laitettava neulatyyny. Oli kuulemma kätevä, kun ei tarvinnut enää kurotella neulatyynyä toiselta puolelta pöytää. Niinpä! 

Nämä möllöttävät Ompelusoppeni pöydällä. Härpäkkeitä pitää näissä näpertelyissäni aina olla, tuntuvat muuten jotenkin niin alastomilta ->

Heti tuli inspis näitä katsellessani eli nyt miettimään mistä kankaasta ja millaisilla härpäkkeillä varustettuna seuraava(t) syntyy.

maanantai 20. helmikuuta 2012

Tekeleitä ja ompeluksia

Päivittelen noita vanhoja ompeluksiani ja tekeleitäni. Mitään kovin haastavaa näissä ei ole, lähinnä totuttelua ompelukoneeseen pitkän tauon jälkeen. Myöhemmin sitten totuttelua uuteen ompelukoneeseen sekä saumuriin ja sen myötä vähän haastavampaakin ompelusta.

Tein jättityynyt koko porukalle (n. 80cm x 80cm), hyvin on kelvanneet köllimiseen ja telkkarin katseluun.


Eero Aarnion suunnittelemat dinot ->

Vallilan Kelohonka ->

   

Angry Birdsejä ->
 
Tyyny testissä ->  
 

Pöllömekko, joka ei varmaankaan koskaan valmistu. Kanttinauhaa jäi uupumaan juuri toisen hihansuun verran ja vaikka olenkin hankkinut sitä lisää niin into tehdä valmiiksi jotenkin lässähti. Maybe someday ->


Itse tekemiäni nappeja->

Vanhoista farkuistani tuunattu hame. Jätin tarkoituksella huolittelematta ja silitin vielä perhosen liihottelemaan kohti kesää ->
 



Joululahjaliina anoppilaan. Ruskealla pohjalla vaaleansiniä palloja, lisäksi silitin pari perhosta jottei jäisi kovin tylsäksi ->


Pipo itselleni maastokuvioisesta trikoosta, vuori sammalenvihreää velouria. Virkattu kukka sivussa ->


Pipo miehen teini-ikäiselle pojalle toiveiden mukaan eli maastokuvioitua trikoota ja vuori oranssia velouria. Lisäksi vielä joku pahis silityskuvana pipon sivussa ->

Ja siinä molemmat :) Kumpi olikaan kumman?

Jälleen tuunausta eli ompelin mustaan valmismekkoon keltaisesta satiinista leveän kauluksen. Tämäkin on kesken, pitäisi vielä huolitella kaulus loppuun. Helman halkioon ompelin vielä satiininauhasta rusetin ja asettelin keskelle mustan napin ->



Jokin näissä neulatyynyissä kiehtoo, niitä on tullut tehtailtua liukuhihnaperiaatteella ja lisää epäilemättä tulee. Tämä versio trikoota, somisteena valkoista pitsiä, pinkkiä nauhaa ja rusetti. Ranteeseen laitettava malli eli alla menee säädettävä kuminauha ->



Tein  silityslautaan kaksipuoleisella tarranauhalla kiinnitettävän monitoimitaskun neulatyynyn kera. Myöhemmin otin sen uusiokäyttöön ja nyt se on yksi osa vyötärölle kiinnitettävää "ompelijanvyötä", siitä kuva myöhemmin ->



torstai 16. helmikuuta 2012

Ompelusopen luova kaaos

Eipä ole tullut päiviteltyä blogia vaikka niin kovasti itselleni vannoinkin, että nyt laitan tähän astiset ompelukset blogiin. Ehkä laitan ne klönttänä sen enempiä kertomatta niistä mitään tarinaa. 


Ompelusoppeni sai alkunsa, kun armas mieheni sai tarpeekseen ruokapöydällä seilaavista kankaista ja ompelukoneesta. Päätimme sitten, että otan käyttöön työ- / musiikkistudiomme - siellä saan ihan rauhassa ommella ja levittäytyä kankaiden ynnä muiden härpäkkeiden kanssa. No, olen ottanut asian kirjaimellisesti. Ompelu on vähentynyt kummasti, johtuneeko sitten siitä, että esim. silityslautaa ja -rautaa on mahdotonta käyttää. Tässäpä kuvat Ompelusoppi Nappi&Neulan alusta sekä tämänpäiväinen tilanne. Joku saattaa jopa huomata hienoisen eron...

Ompelusoppi ennen ->



Ompelusoppi nyt (lipaston takana on iiiiso kasa kankaita...) ->

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Armania ja Versacea

Onnistuin tekemään täysin vahingossa nämä löydöt kangaskaupasta ja vieläpä edulliseen hintaan. Versace oli pakanloppu ja Armani ainoa pala, joka koko kaupunkiin oli tuotu. Versace trikoota ja Armani paksua "jotakin". Juhlavaa ainakin. Aikamme myyjän kanssa pähkäiltyämme tulimme Armanin kankaan kohdalla siihen tulokseen, että harmahtava puoli on oikea, vaikka mielestäni nurja puoli on juhlavampi ja muutenkin tyylikkäämpi. Ero on niin pieni, että tuskinpa kukaan huomaisi kankaan olevan nurinpäin, jos sen puolen valitsisin. 

Päässä lyö tyhjää miettiessäni mitä kankaista tekisin, etenkin Versacesta, jota on kuitenkin vain se pakanloppu eli noin 150 x 150cm. Ehkä tunika? Perushametta en ainakaan halua tästä kankaasta tehdä, niitä nimittäin on tullut tehtailtua aina kun en muuta ole keksinyt. Armanista riittää juhlavaan mekkoon. Mutta olipa kiva yllätys, että myös designkankaita löytyy silloin tällöin kohtuuhintaan. Ja ihan vahingossa :)

Versace ->


Armani ->


Kuvassa sekä oikea että nurja puoli. Luonnossa ero ei ole todellakaan suuri. Nyt kyllä tarvisin jo apua päättääkseni kumpaa puolta käytän...
 

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Ompelusoppi Nappi&Neula esittää...

...tadaa! Soppi sai arvoisensa tulokkaan. Tässä se on, suoraan pakasta vedetty Pfaff Ambition 1.0



Myönnettäköön, että tämä herkullisen värinen ompelukone lienee hieman eksyksissä Ompelusoppeni sekamelskassa. Hieman eksyksissä on myös ompelukoneen onnellinen omistaja ommeltuani äitini yksinkertaisella koneella sekä omalla perussaumurillani. Äidin perusrouskutin tuntuu välillä niin kotoisalta perusompeleineen ja kiinnijuuttuvine lankoineen, että tekisi melkein mieli nostaa se pöydälle uutukaisen sijaan.

Selailtuani kylmän hien vallassa ohjekirjaa päätin kuitenkin uskaltautua kokeilemaan suoraa ommelta. Voiko ompeleminen olla noin helppoa? Kone toimii kuin unelma kaksoissyötön ansiosta, eikä neula&lanka jumita paksumpiinkaan kohtiin tekemään valtavaa lankamöykkyä. Aika hyvästellä perusrouskutin ja tehdä kunnolla tuttavuutta tämän toisen kanssa.